METSO tarjosi mahdollisuuden arvokkaan metsän suojeluun

Metsänomistaja Satu Pyörälä Joroisista on tehnyt kaksi METSO-suojelusopimusta, joiden myötä lapsuudesta asti tärkeät alueet säilyvät tulevaisuudessakin. Metsät ovat tärkeitä koko perheelle, siellä seurataan luonnon elämää, marjastetaan, sienestetään ja käydään myös jänismetsällä. Alla hän kertoo suojelualueestaan ja suojelupäätöksen syntymisestä.

Satu lempipaikassaan Helakiven lehdossa. © Riikka Salomaa

Helakiven lehdon luonnonsuojelualue perustettiin omistamani Joroisniemen tilan maille vuonna 2009. Saimme vähän yli 8 hehtaarin alueen suojelluksi osana METSO-ohjelmaa, ja aluetta laajennettiin vuonna 2016 käsittämään myös Joroisselän rannalla sijaitsevan Kopurinniemi. Alueen nimi on nyt Kopurinniemen-Helakiven luonnonsuojelualue ja se on pinta-alaltaan reilu 15 hehtaaria.

METSO-ohjelma tarjosi loistavan mahdollisuuden metsän suojeluun, vieläpä mielestäni varsin reilua korvausta vastaan. Helakiven alue on tyypiltään lähes kokonaan rehevää lehtoa ja rajoittuu Lamminpohjan Natura-alueeseen. Maapohja on hyvin rehevää, suurin osa kohteesta on käenkaali-lillukkalehtoa ja rannan lähellä korpeen vaihtuva alue lähinnä suurruoholehtoa. Rantametsässä on isojen siirtolohkareiden ryhmä ja länsipäässä on vielä näkyvissä ikivanhoja, aikanaan jokirantaa kohti kaivettuja sarkaojia. Alueen tuntumassa on vanhoja mutahautoja, joissa kasvaa kallaa, osmankäämiä ja muuta kosteikkokasvistoa.

Helakiven lehdon alue on ollut minulle rakas jo lapsuuden ajasta lähtien. Siellä käytiin sienessä ja isoille siirtolohkareille tehtiin eväsretkiä. Koivikoissa kasvoi rouskuja ja kanttarelleja, joita poimittiin. Ranta-alueella oli vielä 50-luvulla hieholaidun ja eläimiä käytiin katsomassa. Laiduntamisen loputtua alueelta hakattiin suurin osa isommista puista ja sen luonne muuttui kuusien istuttamisen myötä. Onneksi alueen keskivaiheilla on vielä alkuperäistä metsää, jossa kasvaa suuria, vanhoja kuusia, haapoja, pihlajia ja valtavia leppiä. Kasvatuskuusikkokin on jo suurta, sen tasaisella sammalpohjalla on hyvä kävellä ja koko ajanhan se vanhenee. Lehtipuuryppäitä löytyy siellä täällä ja vähitellen yhä enemmän, kun kuuset kaatuvat tai lahoavat.

Helakiven lehdon siirtolohkareita. © Satu Pyörälä

Toisella METSO-alueella Kopurinniemessä, Joroisselän rannalla on pitkänomainen kukkula, jolla on vanha rakennuspaikka. Siellä on edelleen nähtävissä suuren rakennuksen kivijalka ja jälkiä entisestä pihapiiristä, pihlajia ja viinimarjapensaita. Rantametsässä on suuria mäntyjä, kuusia, leppiä ja tervaleppiä, kauempana koivikkoa, joka on osittain vanhaa, osittain istutettua. Niemessä laiduntavat kesäisin lampaat. Alue on vanhaa lehmihakaa ja lampaat ennallistavat maastoa hyvää vauhtia.

Kopurinniemen rantametsää. © Satu Pyörälä

Metsä on minulle tärkeä, samoin koko perheelleni. Sinne on päästävä ja kävelen koiran kanssa metsässä joka päivä. Koko muukin perhe vaeltaa metsässä ja tarkkailee luonnon elämää, syksyisin ollaan marjassa ja sienestämässä ja itse käyn myös jänismetsällä. Senkin vuoksi oli tärkeää säästää jälkipolville talon läheltä nuo hienot alueet. Vanhan metsälain kumouduttua metsissäni on muutenkin siirrytty jatkuvaan kasvatukseen. Metsien kasvattaminen vain puupeltoina on minusta lyhytnäköistä ja sen politiikan aika saisi olla ohi. Lajien häviäminen on hälyttävällä tasolla, lintujen osalta sen huomaa itsekin kun luonnossa kulkee. Vielä jäljellä olevia vanhempia metsiä tulisi käsitellä varoen ja suojella parhaat kohteet, johon METSO-ohjelma antaa mahdollisuuksia. Tosiasiahan on se, että nykyisissä talousmetsissä ei maan muokkauksen ja risujen takia pahimmillaan pysty edes kulkemaan, metsän monikäytöstä puhumattakaan.

Kun oikeaan metsään tutustuu, siitä tulee valtava voiman lähde ja rauhoittumisen paikka. Onneksi on suojelumetsiä, jotka tarjoavat eläimistölle suojapaikan ja joissa ihminenkin voi vielä kokea metsän tunnelmaa. Omalta pieneltä osaltani noiden metsien suojelu oli tärkeä asia ja koko perhe on siitä tyytyväinen. Tilan metsistä on nyt noin 15 % suojeltua metsää.

Teksti: Satu Pyörälä

Koiran kanssa Kopurinniemellä. © Satu Pyörälä