Idea Koitonkorven suojelusta syntyi jo 1970-luvulla
Suomusjärveläinen Leena Vilén kulkee metsätietä pitkin ja pysähtyy välillä esittelemään paikkoja, joissa hän on tehnyt metsätöitä isänsä ja myöhemmin oman perheensä kanssa. Metsä on Vilénille vapaa-ajan toimintapaikka, oli kyse sitten liikunnasta tai metsänhoidosta. Kun saavumme METSO-ohjelman luonnonsuojelualueelle Koitonkorpeen, ero talousmetsän ja suojelumetsän välillä on kuin veitsellä leikattu. Vanhat ja paksut kuuset kurottautuvat toistakymmentä metriä kohti taivasta ja lajisto runsastuu. Koitonkorven suojeluidea syntyi jo 1970-luvun loppupuolella, kun Vilénin isä, Olavi Koitto, näki alueen suojeluarvon.
Koitonkorven suojelualue perustettiin vuonna 2012, mutta sen idea kyti jo 1970-luvulla Vilénin isän mielessä. ”Koitonkorpi sai nimensä tyttönimeni mukaan. Onneksi isä ehti näkemään tämän suojelun”, Vilén iloitsee. © Anni Himberg
”Nyt jo edesmennyt isäni oli 1930-luvulla syntynyt, joten hän oli aika edistyksellinen suojeluideallaan. Epäilen, ettei hän kertonut suojeluideastaan muille kuin lähipiirille. Hän piti tästä metsästä ja erityisesti mutkittelevasta jokimaisemasta”, Vilén kertoo.
Koitonkorpi on vajaan seitsemän hehtaarin alue, jonka läpi kulkee Kylmäoja ja Suomusjärvenjoki. Joki toimii myös alueen rajana, mutta Vilénin ansiosta suojelualue kasvoi.
”Vinkkasimme serkulleni tästä, ja hän päätyi tekemään joen toisen puolen myös suojelualueeksi.”
Suomusjärvenjoki kiemurtelee kauniisti läpi Koitonkorven suojelualueen. Joki on hiekkapohjainen ja kirkasvetinen. ”Isäni puhui Ihamojoesta, mutta kartassa se on Suomusjärvenjoki, joka laskee Enäjärveen”, metsänomistaja Leena Vilén kertoo. © Anni Himberg
Alue on runsaslahopuustoista kangasmetsää, jossa on kallio- ja lähteikköalue sekä puronvarsimetsää. Metsässä on myös lehtomaisia piirteitä, sillä kasvillisuudesta löytyy esimerkiksi sudenmarjaa ja käenkaalia. Alueella on havaittu liito-oravan jätöksiä ja saukkoja. Ennen suojelupäätöstä alueelta löydettiin myös simpukankuoret.
70-luvun lopulta on jäljellä vielä vanha silta, josta yksittäinen mökkiläinen kulki bussipysäkiltä mökilleen Enäjärven rantaan. ”Nuorena ravustettiin, mutta parisenkymmentä vuotta sitten tuli rapurutto”, Vilén sanoo. © Anni Himberg
”Minulle oli selvää, että tämä suojellaan pysyvästi. En ymmärrä miksi valtio laittaa rahaa määräaikaisiin 10 vuoden ohjelmiin. Miten se hyödyntää luontoa, jos metsä hakataan 10 vuoden jälkeen? 10 vuotta on lyhyt aika metsässä”, Vilén kritisoi.
Alueeseen liittyy paljon muistoja. Lapsena heinätöiden aikaan alueella sijainneesta lähteestä juotiin vettä, nuorempana metsä on toiminut juoksemisharrastuksen maisemana ja nyt hän marjastaa ja sienestää alueella. Suojelun myötä metsästä on tullut entistä rakkaampi paikka.
”Suosittelen tätä muillekin. Suojeltu luontometsä on hiilinielu ja hiilivarasto. Myös luonnon monimuotoisuus on kirjavampaa suojellussa metsässä. Prosessina tämä oli helppo. Alue tultiin katsomaan, kelpuutettiin kohteeksi ja reilun vuoden päästä homma oli valmis.”
Teksti: Anni Himberg, Valonia