Harjujen paahdeympäristöt

Harjujen paahdeympäristöt ovat tyypillisesti puuostoltaan harvoja, mikä takaa valoisuuden ja paahteisuuden säilymisen, jota monet näissä elinympäristöissä elävät lajit tarvitsevat. Maapohja on usein laikuttaisesti avoin ja hiekkainen.

Lajistollisesti arvokkaita paahdeympäristöjä on harjurinteiden lisäksi hiekkaisilla harjukankailla, dyynimetsissä, hiekkarantojen yhteydessä ja myös ihmistoiminnan harjualueille muodostamissa avoimissa ympäristöissä. Paahteisuus on voimakkainta kaakko – länsi -suuntaisilla jyrkillä harjurinteillä.

Paahdeympäristöjen säilyminen edellyttää toistuvia luonnonhoitotöitä, joihin kuuluu puuston harventaminen ja maanpinnan paljastaminen. Myös kulotus sopii harjujen paahdeympäristöjen hoitomuodoksi.

METSO-kohteiksi sopivat harjujen paahdeympäristöt

  • Paahderinteet tai hiekkaiset harjukankaat, joiden puusto on harvaa ja aukkoista
  • Paahdeympäristöille ominaisen lajiston kannalta tärkeät kohteet

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat harjujen paahdeympäristöt

  • Umpeenkasvaneet paahdeympäristöt 

Esiintyminen

Harjujen paahdeympäristöjä on koko maassa. Osa kohteista on pieniä. Merkittäviä harjurinteiden tai hiekkaisten harjukankaiden paahdeympäristökohteita on etenkin Salpausselillä ja suurilla pitkittäisharjuilla Hämeessä. Rannikon ja sisämaan harjusaarten, dyynien ja dyynimetsien sekä hiekkarantojen yhteydessä on myös paahdeympäristöjä.