METSOn elinympäristöt

© Kimmo Syrjänen

Lehtoihin liittyy paljon uhanalaista metsälajistoa, ja siksi monenlaiset lehdot ovat monimuotoisuuden kannalta tärkeitä ja METSO-ohjelmassa tärkeitä. Lehdot sijaitsevat multavilla, runsasravinteisilla maapohjilla. Ne ovat useimmiten lehti- tai sekapuustoisia, pohjakasvillisuudeltaan ruohoisia ja monilajisia metsiä, joissa kasvaa usein myös lehtopensaita, kuten taikinamarjaa, lehtokuusamaa ja näsiää. Maan eteläosan lehdoissa voi kasvaa jaloja lehtipuita ja pähkinäpensasta, jotka lisäävät kohteen merkitystä monimuotoisuudelle. Osa lehdoista on luontaisesti kuusi- tai mäntyvaltaisia. 

METSO-kohteiksi sopivat lehdot

• Lehdot, joiden puusto on yli 70 vuotta vanhaa 
• Myös nuoremmat lehdot, joissa on lahoja pystypuita ja/tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla 
• Lehdot, joissa kasvaa jaloja lehtipuita (tammi, metsälehmus, vaahtera, saarni, jalavat ja pähkinäpensas) 
• Muut puustoltaan monipuoliset lehdot, joissa on lehdoille ominaista lajistoa 
• Puronvarsilla, vesistöjen rannoilla, kalkkialueilla, harjuilla ja maankohoamisrannikolla sijaitsevat lehdot 

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat lehdot 

• Kuusettuneet tai ihmisen toimenpiteistä muuttuneet lehdot
• Nykyiset suojellut lehdot ja metsälain erityisen tärkeisiin elinympäristöihin kuuluvat rehevät lehtolaikut voivat toimia alueytiminä, joiden lähituntumassa sijaitsevissa METSO-lehdoissa voidaan tehdä luonnonhoitoa.

Esiintyminen

Lehtoja esiintyy koko maassa, runsaimmin eteläisimmässä Suomessa sekä ns. lehtokeskusalueilla.

© Tapio Heikkilä

Puustoisia perinneympäristöjä ovat erilaiset metsän ja niityn välimuodot kuten metsälaitumet, hakamaat ja lehdesniityt. Ne ovat syntyneet perinteisen karjatalouden ja kaskeamisen, lehdesniittytalouden, laiduntamisen ja heinänteon seurauksena.

Kaikkien puustoisten perinneympäristöjen säilyminen edellyttää toistuvia luonnonhoitotöitä, kuten raivausta, heinän niittoa ja erityisesti laidunnusta. Puustoisissa perinneympäristöissä on tyypillistä harva puusto, puuston lehtipuuvaltaisuus ja niittymäiset kasvillisuuslaikut. Vanhat lahovikaiset lehtipuut ovat aina monimuotoisuudelle arvokkaita ja lehtilahopuuta voi olla runsaasti.

METSO-kohteiksi sopivat puustoiset perinneympäristöt

• METSO-kohteeksi soveltuvat kaikki puustoiset perinneympäristöt.
• Erityisesti esimerkiksi lajistoltaan monipuoliset hakamaat ja metsälaitumet sekä erilaisten perinneympäristöjen muodostamat aluekokonaisuudet

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat puustoiset perinneympäristöt

• Puustoltaan ja muulta kasvillisuudeltaan umpeenkasvaneet ja muuttuneet entiset perinneympäristöt

Puustoisten perinneympäristöjen hoito kannattaa keskittää avoimien perinneympäristöjen kuten niittyjen yhteyteen, jolloin hoidon ja laidunnuksen jatkuminen on helpompi turvata. Arvokkaiden puustoisten perinnebiotooppien hoitoon ja kunnostukseen voi olla mahdollista saada taloudellista tukea. Lisätietoja tukijärjestelmistä voi kysyä alueelliselta ELY-keskukselta.

Esiintyminen

Puustoisia perinneympäristöjä esiintyy koko maassa ja ne ovat harvinaistuneet voimakkaasti.

© Kimmo Syrjänen

Maan kohoaminen muuttaa voimakkaasti metsien puulajisuhteita sekä pohjakasvillisuutta ja kasvupaikkatyyppejä vuosikymmenten ja vuosisatojen kuluessa. Maankohoamisrannikon monimuotoisuuskohteisiin kuuluvat metsien ja soiden kehityssarjat, merestä kuroutuvat lahdet (fladat) ja järvet (kluuvit) lähimetsineen, rantaniityt ja -luhdat sekä puustoiset perinneympäristöt.

Monimuotoisuuden kannalta tärkeitä ovat metsien ja soiden muodostamat kokonaisuudet. Yhtenäiset kehityssarjat tai useita eri elinympäristöjä sisältävät alueet ovat METSO-kohteina kiinnostavimpia.

METSO-kohteiksi sopivat maankohoamisrannikon metsät

• Maankohoamisrannikon metsien ja soiden kehityssarjat tai eri elinympäristöjä sisältävät alueet 
• Puustoltaan luonnontilaisen kaltaiset lehti- ja havumetsät rannikolla ja saarissa
• Metsien ja soiden kehityssarjoihin kuuluvat yksittäiset elinympäristöt
• Fladojen ja kluuvien luonnontilaisen kaltaiset rantametsät ja -luhdat

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat maankohoamisrannikon metsät

• Puustoiset perinneympäristöt ja niihin liittyvät rantaniityt
• Luonnontilaltaan heikentyneet metsät ja suot, joiden vesitalous voidaan ennallistaa

Esiintyminen

Maan kohoaminen vaikuttaa rannikon metsien ja soiden rakenteeseen Saaristomerta ja Suomenlahtea myöten. Maankohoamisrannikon luonto on edustavimmillaan Merenkurkun ja Perämeren alueella, jossa esiintyy METSOon erityisesti tavoiteltuja metsä- ja suoelinympäristöjen kehityssarjoja. Yksittäisiä ohjelmaan sopivia maankohoamisen eri kehitysvaiheita edustavia metsiä ja soita on Suomenlahdelta Perämerelle.

© Kimmo Syrjänen

© Kimmo Syrjänen

Harjujen paahdeympäristöt ovat tyypillisesti puuostoltaan harvoja, mikä takaa valoisuuden ja paahteisuuden säilymisen, jota monet näissä elinympäristöissä elävät lajit tarvitsevat. Maapohja on usein laikuttaisesti avoin ja hiekkainen.

Lajistollisesti arvokkaita paahdeympäristöjä on harjurinteiden lisäksi hiekkaisilla harjukankailla, dyynimetsissä, hiekkarantojen yhteydessä ja myös ihmistoiminnan harjualueille muodostamissa avoimissa ympäristöissä. Paahteisuus on voimakkainta kaakko – länsi -suuntaisilla jyrkillä harjurinteillä.

Paahdeympäristöjen säilyminen edellyttää toistuvia luonnonhoitotöitä, joihin kuuluu puuston harventaminen ja maanpinnan paljastaminen. Myös kulotus sopii harjujen paahdeympäristöjen hoitomuodoksi.

METSO-kohteiksi sopivat harjujen paahdeympäristöt

• Paahderinteet tai hiekkaiset harjukankaat, joiden puusto on harvaa ja aukkoista
• Paahdeympäristöille ominaisen lajiston kannalta tärkeät kohteet

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat harjujen paahdeympäristöt

• Umpeenkasvaneet paahdeympäristöt 

Esiintyminen

Harjujen paahdeympäristöjä on koko maassa. Osa kohteista on pieniä. Merkittäviä harjurinteiden tai hiekkaisten harjukankaiden paahdeympäristökohteita on etenkin Salpausselillä ja suurilla pitkittäisharjuilla Hämeessä. Rannikon ja sisämaan harjusaarten, dyynien ja dyynimetsien sekä hiekkarantojen yhteydessä on myös paahdeympäristöjä.

© Kimmo Syrjänen

Kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden metsät ovat maassamme hyvin harvinaisia ja monet kohteista ovat luontaisesti pienialaisia. Näiden kallioiden erikoistyyppien lajisto poikkeaa muiden kallioiden ja metsien lajistosta. Kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden kohteiden tunnistaminen voi olla maallikolle haastavaa.

Kalkkikallioiden maaperän alhainen happamuus tekee niistä runsasravinteisia ja siksi eliölajisto on usein monipuolista. Kalkkikallioilla ja kalkkilohkarealueilla huomattava osa kasvillisuudesta on ns. kalkinvaatija- ja kalkinsuosijalajeja. Kalkkikallioilla on avoimia ja valoisia elinympäristöjä, kuten kallioketoja, sekä erilaisia puustoisia elinympäristöjä kuten kuivia ja tuoreita lehtoja. Myös varjoisat, latvukseltaan sulkeutuneet havumetsät ja kallion kosteat seinämäpinnat ovat kalkkiympäristöissä viihtyvälle lajistolle tärkeitä elinympäristöjä. 

Ultraemäksiset kalliot – lähinnä ns. serpentiniittikalliot – ovat ravinnetaseeltaan poikkeuksellisia paikkoja. Niiden kasvillisuus on usein niukkaa ja poikkeaa yleensä lajistoltaan ympäristöstään selvästi. Myös puusto kasvaa ultraemäksisillä kallioilla usein kituliaasti.

METSO-kohteiksi sopivat kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden elinympäristöt

• Kalkkikallioiden ja kalkkilohkarealueiden puustoiset ja avoimet elinympäristöt, joissa on kalkkia suosivia tai vaativia lajeja
• Kalkkialueiden luontaisesti kalkkivaikutteiset lehdot ja kangasmetsät sekä niihin liittyvät kosteikot
• Ultraemäksiset serpentiniittikalliot, serpentiniittikankaat, -lohkareikot ja -soraikot sekä niihin liittyvät muut elinympäristöt, joissa on ultraemäksisille alueille ominaista lajistoa

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat kalkkikallioiden ja ultraemäksisten maiden elinympäristöt

• Ihmisen muuttamat tai kasvillisuudeltaan umpeen kasvaneet kalkkialueiden ja ultraemäksisten maiden elinympäristöt

Esiintyminen

Kalkkikiviesiintymiä on paikoin koko maassa, mutta runsaimmat esiintymisalueet ovat keskittyneet Lounais-Suomeen, Pohjois- Savoon, Pohjois-Karjalaan, Pohjois-Pohjanmaalla Kiimingin seuduille, Kainuun vaarajaksolle, Tornion ja Tervolan seudulle (ns. Lapin kolmio), Pohjois-Kuusamoon, Kittilään sekä Pelkosenniemen ja Sallan seuduille.

Ultraemäksiset serpentiniittikalliot ovat hyvin harvinaisia. Kohteet painottuvat Itä-Suomeen ja Keski-Lappiin.

Ultraemäksisyyttä ilmentävät tietyt lajit. Kuvan mäntykankaalla ultraemäksisyydestä kertovat viherraunioinen ja siniheinä. © Tytti Kontula

© Kimmo Syrjänen

METSO-ohjelman kannalta arvokkaita ovat sellaiset kallioiden laki- ja rinnemetsät sekä jyrkänteiden alustat ja louhikot lähimetsineen, joissa puusto on monipuolista, lahopuustoista ja iäkästä. METSOon sopivat erityisesti kohteet, joiden pinta-ala on useita hehtaareja ja jotka sisältävät eri elinympäristöjä.

METSO-kohteiksi sopivat metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot

• Kalliometsät ja louhikot, joiden puusto on vanhaa (yli 120 vuotta), ja joissa on lahoja maapuita, keloja ja/tai kilpikaarnamäntyjä
• Puustoltaan iäkkäät jyrkkien kalliorinteiden luonnontilaisen kaltaiset metsät ja kalliojyrkänteet alusmetsineen
• Kallio-, jyrkänne- ja louhikkometsät, joissa on kuolleita pystypuita tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla
• Pinta-alaltaan laajat ja pinnanmuodoiltaan vaihtelevat, useita METSOn elinympäristöjä sisältävät kalliometsä-, jyrkänne- ja louhikkoalueet

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot

• Kohteilla, joissa on niukasti lahopuuta, voidaan kuollutta puuta lisätä luonnonhoitotoimin ja kulottamalla 

Esiintyminen

METSOssa turvattavat metsäiset kalliot, jyrkänteet ja louhikot sijaitsevat pääasiassa ohjelman painopistealueella. 

© Kimmo Syrjänen

© Kimmo Syrjänen

Tulvarytmiltään luonnontilaiset jokivarsien ja muiden vesistöjen tulvametsät sekä vesitaloudeltaan luonnontilaisen kaltaiset ja monipuulajiset metsäluhdat ovat monimuotoisuudelle arvokkaita. Luhtaisia metsiä on järvien, jokien ja meren rantojen lisäksi soiden reunoilla ja muiden vesistöjen rannoilla. Tulvametsissä veden vaikutus on ajoittaista ja puun runkojen tyviosassa voidaan usein havaita ohut lietekerros. Luhdissa sen sijaan on tavallisesti pysyvästi märkiä kohtia ja korkeita mättäitä puiden tyvillä. Monet metsäluhdat ja tulvametsät ovat pinta-alaltaan luontaisesti pieniä. 

Metsäluhtien ja tulvametsien puusto on tyypillisesti lehtipuuvaltaista ja niissä esiintyy usein lahovikaista lehtipuustoa. Terva- ja harmaalepät, hieskoivut ja tuomet ovat tyypillisiä tulvametsien ja rantaluhtien lehtipuita. METSO-kohteisiin voidaan ottaa mukaan myös läheisiä pensaikko- ja avoluhtia.

METSO-kohteiksi sopivat metsäluhdat ja tulvametsät

• Jokien varsilla sijaitsevat metsät, joille nousee säännöllisesti tulvavesi 
• Vesistöjen rannoilla sijaitsevat lehtipuustoiset luhdat ja tulvametsät
• Metsäluhdat, joissa on luhtalajeja ja luhdille ominaista märkä- ja mätäspintojen vuorottelua
• Merenrannoilla sijaitsevat lepikkoiset metsäluhdat 

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat metsäluhdat ja tulvametsät

• Vesitaloudeltaan kunnostettavat, esimerkiksi ojitettujen, vesistöjen rantojen metsät
• Metsäluhdat ja tulvametsät, joihin tuotetaan lahopuuta tai joissa suositaan lehtipuustoa

Esiintyminen

Tulvametsiä ja metsäluhtia on runsaimmin Itämeren ja siihen virtaavien jokien sekä sisämaan vesistöjen rannoilla, mutta myös monin paikoin pienten virtavesien varsilla ja järvien rannoilla.

Korpijuotti. © Kimmo Syrjänen

METSO-ohjelma edistää osaltaan vapaaehtoista soidensuojelua. METSOon sopivat erilaisia puustoisia soita (kuten korpia ja rämeitä), niiden reunametsiä ja avosoita sisältävät alueet. Puustoiset suot sopivat ohjelmaan myös erillisinä kohteina. Puustoisista soista etenkin kuusikkoiset korvet ovat haluttuja ja myös ojitetut ennallistamiskelpoiset korvet voivat sopia ohjelmaan. Männikköisistä rämeistä suositaan ojittamattomia ja puustoltaan luonnontilaisen kaltaisia kohteita. METSO-ohjelmaan voidaan ottaa myös ravinteisuudeltaan eritasoisia, vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia avosoita etenkin osana kokonaisuutta. Avosoista etenkin ravinteikkaat letot, joilla esiintyy harvinaista lettokasvillisuutta, ovat haluttuja.  

Ojitetut suokohteet, joissa on tyypillistä lajistoa jäljellä ja jotka ovat ennallistamiskelpoisia ja vesitaloudeltaan luonnontilaisen kaltaisia, voidaan palauttaa lähes ennalleen luonnonhoitotoimin. 

METSO-kohteiksi sopivat suot

• Korvet, rämeet ja soiden reunusmetsät, joita luonnehtii luonnontilainen tai sen kaltainen vesitalous ja rakennepiirteiltään monipuolinen puusto (vanhoja puita, lahopuita, sekapuustoa)
• Suokokonaisuudet, jotka sisältävät vesitaloudeltaan luonnontilaisia tai sen kaltaisia soita, soistuneita kankaita ja reunusmetsiä
• Vesitaloudeltaan luonnontilaiset tai ennallistamiskelpoiset letot, lettorämeet ja ravinteiset nevat reunusmetsineen

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat suot

• Ojitetut suot ja suokokonaisuudet reunusmetsineen, jotka sijaitsevat suojelualueiden välittömässä läheisyydessä ja jotka voidaan palauttaa vesitaloudeltaan luonnontilaisen kaltaiseksi
• Kaikki ennallistamiskelpoiset korvet
• Muut ojitetut suot, joiden ennallistaminen parantaa uhanalaisen ja taantuneen lajiston elinmahdollisuuksia

Esiintyminen

Monimuotoisuudelle merkittäviä soita on koko maassa. METSO-ohjelmassa soita suojellaan erityisesti maan eteläpuoliskossa. Korpia ja rämeitä on pienialaisina elinympäristöinä kangasmetsien notkelmissa ja painanteissa sekä toisinaan laaja-alaisina kuvioina suurten avosoiden yhteydessä. Soiden reunuksilla on puustoltaan monipuolisia vaihettumisvyöhykkeitä, jotka ovat usein lajistoltaan monimuotoisia.

Isovarpuräme. © Kimmo Syrjänen

© Teemu Pokela

Suurin osa Suomen metsistä on erilaisia kangasmetsiä, joiden rehevyys vaihtelee rehevistä lehtomaisista kankaista hyvin karuihin ja harvapuustoisiin karukkokankaisiin. Puusto on yleensä kuusi- tai mäntyvaltaista. Monimuotoisuudelle merkittävät kangasmetsät ovat puustoltaan iäkkäitä ja niissä on keskimääräistä talousmetsää selvästi enemmän eri lahoamisvaiheissa olevaa puustoa. METSOon soveltuvat kangasmetsät voivat olla joko laajoja erilaisia elinympäristöjä sisältäviä metsäalueita tai pienempiä metsiköitä. Kuolleita puita ja lahopuita voi olla tasaisesti tai keskittyminä. Metsän monimuotoisuutta lisäävät järeät ja lahovikaiset haavat ja muut vanhat ja lahot lehtipuut. 

METSO-kohteiksi soveltuvat kangasmetsät 

• Vanhat yli 80–100-vuotiaat kangasmetsät, jotka poikkeavat puuston rakenteeltaan hoidetuista talousmetsistä: metsässä on eri-ikäisiä puita ja hyvin vanhoja puita, puusto on syntynyt luontaisesti, puustossa on sekapuustoisuutta ja vanhoja lehtipuita 
• Kangasmetsät, joissa on lahoja pysty- ja/tai maapuita yli viisi kuutiometriä hehtaarilla 
• Jäkälävaltaiset ja harvapuustoiset, eri-ikäiset luonnontilaisen kaltaiset karukkokankaat

Tapauskohtaisen harkinnan perusteella

• Paloalueet, joissa on järeää palanutta puustoa 
• Majavien tulvittamat metsät ja luhdat 
• Muut metsätuhon kohteeksi joutuneet metsiköt, erityisesti sellaiset, jotka rajoittuvat suojelualueeseen, sisältävät metsälain 10 §:n mukaisen erityisen tärkeän elinympäristön tai sijaitsevat lähellä valtakunnan itärajaa

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat kangasmetsät

• Suojelualueeseen rajoittuvat tai niiden välittömässä läheisyydessä sijaitsevat metsät, jotka ovat lajiston suojelun kannalta merkittäviä ja joiden monimuotoisuusarvoja voidaan lisätä luonnonhoidon, kuten polttojen avulla
• Palaneet tai kulotetut metsiköt, joihin on jätetty palanutta puustoa 
• Luonnonhoitotoimilla kehitettävät karukkokankaat

Esiintyminen 

Monimuotoisuudelle merkittäviä kangasmetsiä on koko maassa ja ne ovat METSO-ohjelman kannalta keskeisin elinympäristö. Kohteisiin voidaan sisällyttää maan eteläosassa myös suojelualueiden läheisiä puustoltaan kehittyviä tai luonnonhoitotöitä tarvitsevia metsiä.

© Kimmo Syrjänen

© Kimmo Syrjänen

Vesistöjen lähimetsiin kuuluvat lähteiden, purojen ja ajoittain kuivahtavien norojen, pienten jokien sekä lampien ja järvien rantojen monimuotoisuudelle tärkeät puustoiset elinympäristöt. Erityisen merkittäviä METSO-kohteita voivat olla erilaisista vesistöjen lähimetsistä muodostuvat laajat aluekokonaisuudet. Myös pinta-alaltaan pienet yksittäiset kohteet voivat olla hyvin arvokkaita monimuotoisuuden kannalta. Rantametsien pohjakasvillisuus, puulajisuhteet ja puustorakenteet poikkeavat tavallisesti ympäröivistä kangasmetsistä. Monimuotoisuuden kannalta arvokkaimpia ovat vesitaloudeltaan luonnontilaisten tai sen kaltaisten vesistöjen lähimetsät, joissa on lahopuuta, vanhoja puita ja lehtipuustoa.

Vesistöjen lähimetsien säilyttämisellä, kunnostuksella ja luonnonhoidolla voidaan muodostaa elinympäristöverkosto, johon voi kuulua myös metsäluhtia, monimuotoisuudelle merkittäviä kangasmetsiä, lehtoja ja korpia.

METSO-kohteiksi sopivat vesistöjen lähimetsät

• Vesitaloudeltaan luonnontilaisten tai sen kaltaisten vesistöjen ja norojen lähimetsät, joissa on monimuotoisuudelle tärkeitä puuston rakennepiirteitä, kuten vanhoja puita, lahopuita, lehtipuita
• Luonnontilaiset tai sen kaltaiset lähteiköt, lähdehetteet, tihkupinnat ja lähdepurot lähimetsineen
• Kalkkialueiden vesistöjen lähimetsät 

Luonnonhoitokohteina METSOon sopivat vesistöjen lähimetsät

• Ennallistamis- ja kunnostuskelpoiset vesistöt, norot ja lähteet lähimetsineen

Esiintyminen

Vesistöjen lähimetsien säilyttäminen, luonnonhoito ja kunnostaminen turvaavat monimuotoisuutta ja edistävät vesiensuojelua koko maassa.

© Teemu Pokela