Kivikauden perintö ja luonnonsuojelu kohtaavat Suomusjärvellä

78-vuotias Jarmo Auvinen otti Mikkelin tilan haltuunsa silloin alaikäisenä, 21-vuotiaana. Hän tuntee tilan historian ja maat kuin omat taskunsa. Nyt hän nauttii eläkepäivistä, ja poika Juha Auvinen luotsaa vanhaa sukutilaa. © Anni Himberg

Eivät tienneet varhaiskivikauden ihmiset Salon Suomusjärvellä kalastaessaan, että 8500–6200 vuotta myöhemmin heidän leiripaikkansa olisi lain suojeltu. Mikkelin tilan isännät ovat vuosisatojen ajan viljelleet maita, joiden multakerroksen alla piilee vanhaa kulttuurihistoriaa. Eläkkeellä oleva tilan isäntä, 78-vuotias Jarmo Auvinen, on tottunut siihen, että muinaismuistolaki ja luonnonsuojelulaki säätelevät tilan käyttöä. Suojelu ei ole itseisarvo Auvisille, mutta olosuhteet ovat tehneet siitä järkevimmän vaihtoehdon.

”Eiköhän tässä ole ihan tarpeeksi tehty suojelutyötä. Tilamme alueella on muinaishistoriaa niin paljon, että on joutunut suojelemaan. Muun muassa läheinen pelto on kokonaan muinaismuistoaluetta”, Auvinen naurahtaa.

Rantametsät estävät kiintoaineen ja ravinteiden kulkeutumisen vesistöihin, ylläpitävät monimuotoisuutta sekä tarjoavat elinympäristöjä monille lajeille. © Anni Himberg

METSO-kohteita löytyy niin Enäjärvestä kuin Nahvonjärven rannalta, ja osa maista sijaitsee Natura-alueella.

”Emännän, Kristiina Auvisen omistuksessa on Enäjärven Latosaari ja Nahvonjärven METSO-kohde on nyt poikani Juha Auvisen omistuksessa, kuten suurin osa muistakin maista”.

Enäjärven Latosaaren on noin 7,5 hehtaarin suojelualue, joka kattaa lähes koko saaren lukuun ottamatta sen eteläpään pientä kesämökkikiinteistöä. Alue on pysyvästi suojeltu yksityisenä suojelualueena, ja siellä kasvaa runsaslahopuustoista kangasmetsää. Pohjoispäässä on luonnontilainen hiekkaranta. Latosaari sijaitsee aivan Uudenmaan rajan tuntumassa ja toimi ennen sotia ja niiden jälkeen orivarsojen kesälaitumena. 1960-luvulla siellä laidunnetiin lehmiä. Viimeksi saarella tehtiin hakkuut 1980-luvulla, jolloin kovat pakkastalvet vielä mahdollistivat metsäkoneen ja puukuormien ajot jään päällä.

Metsien muurahaiskeot ovat pieniä ekosysteemejä, jotka tukevat monimuotoisuutta ja auttavat metsää pysymään terveenä. © Anni Himberg

”Muistan miten paikallinen metsänhoitoyhdistyksen henkilö ehdotti, että jätetään kaikki isot puut ja hakataan pienet. Sitten piirimetsälautakunnan henkilö tuli paikalle ja sanoi, että tehdään ryöstöhakkuu, jotta isäntä saa rahaa. Paikalle tuli kolme metsuria ja metsäkone, jonka painosta jää meni notkolle. Kokenut kuski kysyi, kuinka syvää reitillä oli. Vastauksen kuultuaan hän tokaisi, että koneen upotessa katolta voisi vielä hengittää. Sen talven jälkeen sieltä ei olisi enää puita saatu pois. Jää oli silloin lähes metrin paksuinen ja kesti metsäkoneen.”

Jarmo Auvinen kutsuu saaren suojelualuetta aarniometsäksi, sillä siellä kasvaa suuria kuusia ja kilpikaarnaisia mäntyjä. Kymmenisen vuotta ennen suojelupäätöstä myrsky kaatoi rannan puita, joista rakennettiin hirsisauna. METSO-kohteeksi saarialue tuli vuonna 2015, eikä pysyvän suojelun päätös ollut Auviselle vaikea.

”Saaressa käydään harvoin. Itse olen käynyt suojelupäätöksen jälkeen kolme kertaa, mutta nuoriso kävi hiljattain katsomassa ja totesi metsän kasvavan kovasti. Prosessina se oli helppo. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ylitarkastaja otti soutuveneen ja kävi katsomassa alueen. Itse ei tarvinnut edes mennä mukaan. Olimme myös korvaukseen tyytyväisiä,” Auvinen summaa.

Nahvonjärvi laskee Nahvonjärvenojaan. Laskupuroa on kunnostettu Salon kaupungin mailla muun muassa säästämällä rantapuustoa ja monimuotoistamalla taajama-alueella suoristettua uomaa. © Anni Himberg

Ei muuta vaihtoehtoa kuin suojelu

Helsinki-Turku moottoritien kupeessa sijaitseva Nahvonjärvi avautuu Turkuun päin kulkijalle maisemassa nopeasti. Järven rannalla on toinen Auvisten suojelualue, joka sai suojelupäätöksen muutamaa kuukautta ennen Latosaarta. Ajatus alueen suojelusta syntyi kuitenkin jo moottoritien rakentamisen aikaan, 2000-luvun alkuvuosina.

”Kun moottoritietä rakennettiin, alueelta löytyi 3–4 liito-oravan pesäkolopuuta. Silloin mietittiin ensimmäisen kerran, että alueen voisi suojella. Silloin ei ollut vastaavia rahoituksia, eikä suojelu onnistunut maastossa näkyvien metsäkoneen jälkien takia. Jäljet johtuivat tulipaljon jälkeisistä raivaustoimista ja näkyvät siellä edelleen”, Juha Auvinen kertoo.

Auvinen olisi halunnut hakata koivut pois, mutta liito-oravan suojelualue muuttui keskemmälle aluetta. ”Nahvonjärven rantaa suojelee metsälain kymppipykälä, joten kysyin jälkipolviltani mielipidettä ajatellen heidän tulevaisuuttansa. Alueelle ei saa rakentaa, eikä rantatonttikaan olisi moottoritien melun vuoksi järkevä. Ymmärsin puuston, eliöstön ja ympäristön arvon, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin suojelu.”

Mikkelin ja Joukolan METSO-kohteista muodostuva neljän hehtaarin alue on runsaslahopuustoista kangasmetsää ja pienveden lähimetsää. Elinikäisen suojelun valinnut Auvinen kertoo, että alueella on havaittu muun muassa koskikara.

”Kymmenen vuoden suojelu kuulostaa sellaiselta harkinta-ajalta. Minulle se ei olisi muuttanut mitään. Moottoritie pysyy eikä rakennuslupia tule. Enkä usko, että alue enää palautuisi tilanteeseen, jossa voisi harjoittaa normaalia metsätaloutta. Olen kaikin puolin tyytyväinen pysyvään suojeluun.”
Suojeluprosessi oli Auvisen mielestä suoraviivainen.

”Halki, poikki ja pinoon -toimintaa. Hintaneuvottelussa sai sanoa oman mielipiteensä ja sitä kuunneltiin. Hinnat tulevat valtiolta, ja arvonalennusta tuli muun muassa moottoritiestä. Olen tyytyväinen siihen korvaukseen, minkä sain.”

Teksti ja kuvat: Anni Himberg

Salossa Nahvonjärven rannalla sijaitse Mikkelin ja Joukolan METSO-kohde, joka on runsaslahopuustoista kangasmetsää. © Anni Himberg