Hyppää sisältöön

Metsäalan toimijoille koulutusta ympäristötukihakemusten valmisteluun

Julkaisuajankohta 30.4.2024 10.16
Uutinen
Isoja haapoja.
© Kimmo Syrjänen

Suomen metsäkeskus järjestää metsäalan toimijoille koulutuksia useilla paikkakunnilla kevään ja kesän aikana. Ympäristötukea on käytössä runsaasti vuodelle 2024.

Suomen metsäkeskus järjestää metsäalan toimijoille webinaarin ja maastokoulutuksia ympäristötukihakemusten valmistelusta. Tukea myönnetään ensisijaisesti puustoisten metsälain 10 §:n elinympäristöjen tai muiden arvokkaiden luontokohteiden suojeluun.

Suomen metsäkeskus ei enää avusta metsäomistajia ympäristötukihakemusten valmistelussa. Metsäkeskus kouluttaa metsäalan toimijoita ympäristötukivalmisteluun sekä tekee päätökset tuesta.

Ympäristötukea on käytössä runsaasti vuodelle 2024, yhteensä noin 12,3 miljoonaa euroa. Moni metsänomistaja haluaa uusia erääntyneen sopimuksen tai tarjota uutta kohdetta määräaikaiseen suojeluun. Kun metsänomistaja saa korvauksen määräaikaisesta suojelusta, saa myös ympäristötukihakemuksen laatija korvauksen valmistelusta. 

Lisätietoa Suomen metsäkeskuksen toimijatiedotteesta