Hyppää sisältöön

Tärkeä päätös Helmi-elinympäristöohjelman tavoitteista ja METSO-ohjelman jatkumisesta

Julkaisuajankohta 27.5.2021 14.30
Uutinen

Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen vuoteen 2030 ulottuvasta Helmi-elinympäristöohjelmasta. Ohjelmassa on 40 toimenpidettä eri elinympäristöjen ennallistamisen, hoidon ja suojelun vauhdittamiseksi. Helmi-ohjelma on merkittävä toimenpidekokonaisuus Suomen luonnon köyhtymisen pysäyttämisessä. Helmi-ohjelma on ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteinen ohjelma. Samalla päätettiin METSO-ohjelman jatkumisesta vuoden 2025 jälkeen.

”Odotettu Helmi-ohjelma määrittää suuntaviivoja 2020-luvun työlle monimuotoisuuden tilan parantamiseksi. Suomen lajeista joka yhdeksäs on uhanalainen, luontotyypeistä jopa joka toinen. Laajalla yhteistyöllä ja oikein kohdennetuilla toimilla luontokato voidaan pysäyttää”, ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen sanoo.

”Helmi-ohjelmassa tehdään yhdessä töitä luonnon monimuotoisuuden eteen. Mukana on koko ympäristöhallinto sekä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala. Ohjelma on hyvä esimerkki siitä, että luontoa voidaan auttaa monin eri tavoin ja parhaaseen tulokseen päästään vapaaehtoisilla toimilla”, toteaa maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Valtioneuvoston periaatepäätökseen Helmi-ohjelmasta sisältyy myös tärkeä päätös METSO-ohjelman jatkosta vuosille 2026–2030. METSO-ohjelma jatkuu kunnianhimoisin tavoittein, joita täsmennetään ennen nykyisen METSO-ohjelmakauden päättymistä vuonna 2025. Vuosina 2021–2025 Helmi-ohjelmassa tehdään METSO-ohjelmaa täydentäviä toimia metsäluonnon monimuotoisuuden parantamiseksi.

Helmi-ohjelmassa suojellaan ja ennallistetaan soita sekä ennallistetaan ja hoidetaan perinnebiotooppeja, metsiä, pienvesiä ja rantoja, lintuvesiä ja -kosteikkoja. Ennallistamalla elinympäristöjä palautetaan kohti luonnontilaa. Luonnon monimuotoisuutta turvaavat ja palauttavat, hyvin kohdennetut ennallistamis- ja kunnostustoimet tukevat myös lajien ja luontotyyppien sopeutumista ilmastonmuutokseen. Rakenteeltaan ehjien ja toimivien ekosysteemien säilyminen tarjoaa hyvinvoinnille välttämättömiä ekosysteemipalveluita, kuten hiilensidontaa, tulvasuojelua ja pölytystä myös muuttuvassa ilmastossa.

Ohjelmaa toteutetaan laajassa yhteistyössä

Ohjelmaa toteuttavat yhdessä ministeriöiden hallinnonalat sekä kunnat ja järjestöt. Toimia tehdään sekä suojelualueilla että niiden ulkopuolella. Ohjelman toimet perustuvat maanomistajien vapaaehtoisuuteen. Helmi-ohjelma on sidosryhmien laajasti kannattama.