Hyppää sisältöön

Kuuslahden pähkinäpensaslehto on Kaarinan kaupungin kätketty metsäaarre

Julkaisuajankohta 16.10.2024 15.40
Uutinen

"Täällä kasvavat pähkinäpensaat ovat isoja. Vaikka ei olisi erityisen luonto-orientoitunut, tämän erikoisuuden kyllä huomaa”, Kaarinan kaupungin viheraluepäällikkö Terho Marttila ja ympäristöbiologi Emmi Ikäheimo toteavat.

Kuuslahden pähkinäpensaslehto kattaa 5,4 hehtaaria ja sijaitsee asuinalueen ja kuntoradan läheisyydessä. Varsinainen pähkinäpensaslehto sijaitsee alueen pohjoispuolella, kallio- ja jyrkännealueen alapuolella. Pohjois- ja länsipuolelta löytyy runsaasti myös lehtipuita, kuten haapaa, rauduskoivua, tammea ja metsälehmuksia. Jyrkällä kallioalueella kasvaa pääasiassa vanhaa kuusta ja kilpikaarnamäntyjä puuston ollessa luonnontilainen.

Kuuslahden pähkinäpensaslehdon matka METSO-kohteeksi alkoi vuonna 2021, kun kaupunki teetti Varsinais-Suomen Luonnonsuojelupiirin metsäjaoksen kanssa selvityksen kaupungin METSO-kelpoisista metsistä. Myöhemmin samana vuonna Varsinais-Suomen ELY-keskus teki kaupungin aloitteesta tarjoukset viidestä uudesta METSO-kohteesta, josta neljä kohdetta suojeltiin, mutta yksi muuna kuin METSO-kohteena. Kesäkuussa 2021 kaupunki haki Kuuslahden kohteelle luonnonsuojelualueen perustamista.


Lue lisää Kuuslahden pähkinäpensaslehdon matkasta METSO-ohjelman suojelukohteeksi

Lue lisää miten METSO tukee kuntien ja seurakuntien luonnonsuojelutyötä

 

Teksti: Anni Himberg