Suojelua, luonnonhoitoa, viestintää, tutkimusta ja kehittämishankkeita — METSOn vuosikatsaus 2019

Uutinen 23.6.2020 klo 11.25
Rantaluhta_pitkos
© Kimmo Syrjänen

Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kokoamassa METSO-ohjelman tilannekatsauksessa esitellään METSO-ohjelman viime vuoden toimintaa ja etenemistä. Vuoden 2019 lopussa METSO-ohjelman pinta-alatavoitteista oli luonnonsuojelualueiden osalta saavutettu 77 % ja ympäristötukisopimusten ja luonnonhoitohankkeiden osalta 58 %. Ohjelma jatkuu vuoteen 2025 asti. METSO-ohjelma perustuu vapaaehtoisuuteen ja metsänomistajien halukkuuteen tarjota luonnoltaan arvokkaita metsiään suojeluun.

METSO-ohjelman suojelutavoitteet ollaan jo saavuttamassa osassa maata. ”METSO-ohjelman kiinnostavuus maanomistajien keskuudessa on säilynyt hyvänä”, kertoo ylitarkastaja Esa Pynnönen ympäristöministeriöstä. ”Ohjelman painopiste siirtyy ohjelmakauden loppupuolella kohti Etelä-Suomea. Kohdetarjontaa toivottaisiin erityisesti eteläisimpien ELY-keskusten alueella, mutta huippukohteita mahtuu mukaan pohjoisempaakin.” Eteläisimmässä Suomessa myös metsien suojelun puutteet ovat suurimmat.

Ympäristötukisopimusten ja luonnonhoitohankkeiden rahoitusta tulisi nostaa selkeästi nykytasosta ohjelman loppuajaksi, jotta tavoitteeseen päästäisiin. ”Ympäristötuen ja luonnonhoidon varoihin on saatu viime vuosina korotusta, mutta ei riittävästi”, toteaa johtava luonnonhoidon asiantuntija Riitta Raatikainen Suomen metsäkeskuksesta. ”Ympäristötuen korvaustaso on noussut rahoituksen ohjautuessa puustoisiin kohteisiin ja laskennassa käytettävät keskikantohinnat ovat nousseet. Metsäalan toimijat ovat hienosti aktivoituneet hakemusvalmistelussa, joten myös valmistelukorvauksiin tarvitaan enemmän varoja.”

Viestintä on tärkeä keino metsänomistajien kiinnostuksen herättämisessä

Katsauksessa kerrotaan paikallisesti toimivista viestintähankkeista, joissa on mm. otettu yhteyttä luontoarvoiltaan hyvien metsäkohteiden omistajiin ja kerrottu METSO-ohjelman tarjoamista vaihtoehdoista. METSOn erilaisista mahdollisuuksista kertominen on tärkeä osa myös metsäalan toimijoiden asiakastyötä. Metsänomistajia kiinnostavaa perustietoa ohjelman toteutuskeinoista ja korvauksista on esillä Metsonpolku.fi-sivustolla.

METSOssa on monipuolista hanketoimintaa

METSO-ohjelmassa erilaiset tutkimus- ja kehittämishankkeet ovat lisänneet keinoja ja osaamista metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja edistämiseen. Yksi hyvä esimerkki on viime vuoden lopulla päättynyt yhteistoimintaverkostohanke ”Kuusamon luontohelmet tutuksi”, jossa valmisteltiin luontomatkailuun sopivia reittejä yksityismetsiin. Luonnonhoidon kehittämishankkeessa ”Lehtometsien havinaa Pirkanmaalla” edistetään lehtojen luontoarvojen säilymistä ja tuotettiin käytännönläheinen opas ”Ohjeita lehtojen hoidon suunnitteluun ja toteutukseen”. METSO-ohjelman puitteissa on viime vuonna saatu uutta tietoa myös mm. erilaisten suojavyöhykkeiden vaikutuksista purojen ominaispiirteiden säilymiseen metsälain edellyttämällä tavalla sekä METSO-ohjelmassa suojeltujen metsien puustorakenteesta verrattuna kaupunkimetsiin.

Myös yhteistoimintaverkostohankkeista on julkaistu METSO-yhteistoimintaverkostojen seuranta 2019

Lisätietoa METSO-ohjelman tukimus- ja kehittämishankkeista

Lisätietoja:

ylitarkastaja Esa Pynnönen, ympäristöministeriö, p. 0295 250 386, etunimi.sukunimi@ym.fi

luonnonhoidon johtava asiantuntija Riitta Raatikainen, Suomen metsäkeskus, p. 029 432 4750, etunimi.sukunimi@metsakeskus.fi

neuvotteleva virkamies Ville Schildt, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 029 516 2190, etunimi.sukunimi@mmm.fi

tutkija Terhi Koskela, Luonnonvarakeskus p. 0295 325 146, etunimi.sukunimi@luke.fi

tutkija Susanna Anttila, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 067, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

vanhempi tutkija Kaisu Aapala, Suomen ympäristökeskus, p. 0295 251 052, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön METSO-ohjelman tulostiedote 2019