Uhanalaisten lajien turvaamisen pähkinöitä purtavaksi – Lajiturva-hanke maastoutui Pohjois-Karjalaan

Uutinen 30.6.2020 klo 15.28
Palokantoja rinteessä
© Kimmo Syrjänen

Lajiturva (2019–2021) on maa- ja metsätalousministeriön rahoittama METSO-ohjelman toteutukseen kuuluva valtakunnallinen luonnonhoidon kehittämishanke. Sen tavoitteena on kohdentaa lajien esiintymätietojen avulla metsän- ja luonnonhoidon ratkaisuja, joilla voidaan turvata uhanalaisten ja vähenevien lajien esiintymiä ja elinympäristöjä talousmetsissä. Näihin ratkaisuihin kuuluvat keskeisesti METSOn vapaaehtoiset suojelun keinot, kuten yksityisen suojelualueen perustaminen ja ympäristötuki, sekä luonnonhoidon hankkeet. Hankkeessa päivitetään kymmenen vuotta sitten kehitetty toimintamalli, joka on tuonut uhanalaisten metsälajien esiintymätiedot ympäristöhallinnon tietojärjestelmästä metsäalan toimijoiden käyttöön.

Lajiturvassa päivitetään toimintamallin piiriin kuuluvien lakisääteisesti ja vapaaehtoisesti huomioon otettavien uhanalaisten ja silmälläpidettävien lajien lista sekä lajiesittelyjä vastaamaan uusinta vuoden 2019 uhanalaisuuden arviointia. Hankkeessa uudistettavassa uhanalaisten lajien tiedonsiirron toimintamallissa on jatkossa mukana kaikki eliöryhmät ja elinympäristöt, joihin metsätalous vaikuttaa: yhteensä huimat 2 600 lajia.

Lajiturvan projektiryhmä jalkautui 15.–16.6.2020 maastokohteille Pohjois-Karjalaan. Koronarajoitusten purkauduttua maastoretki oli erityisen mieluinen. Tarkoituksena oli tarkastella ekologialtaan erityyppisten lajien huomioon ottamista metsänkäsittelyn yhteydessä. Kohteilla keskusteltiin myös alueellisen suojelualueverkoston kehittämistarpeista ja edellytyksistä lajiesiintymien avulla.

Valoisten männiköiden jäkäliä

Jäkälät ovat lajimäärältään suurin kasvi- ja sienikunnan eliöryhmä hankkeessa. Toimintamallissa on mukana 576 jäkälälajia, joista suurin osa kallioilla, etenkin kalkkikallioilla kasvavia. Metsissä elää 252 toimintamallissa mukana olevaa jäkälälajia. Merkittävin metsäympäristö jäkälille ovat vanhat metsät, joiden lajeja listalla on 116 kappaletta. Merkittävä osa näistä jäkälistä on vanhojen kangasmetsien lehti- ja havupuiden rungoilla ja oksistoissa kasvia epifyyttejä tai kuivalla paljaalla puulla kasvavia epiksyylejä. Suuri osa lajeista vaatii kosteaa pienilmastoa, mutta tietyt lajit kasvavat valoisilla ja avoimilla paikoilla.

Tietyt uhanalaiset jäkälät kaipaavat lämpöä ja valoa sekä kasvualustana vanhaa tai ikivanhaa puuta. Näihin kuuluu palaneella puuaineksella, kannoilla, pystyssä seisovilla järeillä keloilla ja vanhoilla hitaasti lahonneilla mäntymaapuilla – keloutuneilla maapuurungoilla kuivahkoilla ja kuivilla kankailla sekä kalliomänniköissä kasvavia jäkälälajeja. Esimerkiksi vaarantuneet hongantorvijäkälä (Cladonia parasitica) ja ryväsjäkälä (Hertelidea botryosa) sekä silmälläpidettävät kastanjansuomujäkälä (Carbonicola myrmecina) ja palosuomujäkälä (Carbonicola anthracophila) ovat tällaisia. Näitä lajeja on käytetty Ruotsissa monimuotoisuudelle merkittävien elinympäristöjen indikaattorilajeina jo 2000-luvun alusta. Suomessa lajeille sopivia metsälain turvaamia elinympäristöjä on lähinnä vanhoissa karuissa vähätuottoisissa kalliometsissä. Varsinkin Etelä-Suomessa nämä lajit ja niille sopivat elinympäristöt ovat vähentyneet jo yli sadan vuoden ajan ja ovat nykyisin harvinaisia niin kankailla kuin kalliometsissä.

Asiantuntijat palokannon äärellä
Vanhoja mäntyaihkeista muodostuneita palaneita järeitä justeerikantoja harjumetsässä metsätalousalueella Jaamankankaalla. Kannoilla kasvaa silmälläpidettäviä suomujäkäliä ja hongantorvijäkälää. Voidaanko ne ottaa huomioon talousmetsien luonnonhoidossa? Kannon äärellä keskustelemassa metsäasiantuntijat Lauri Saaristo (Tapio Oy, johtava asiantuntija, Lajiturva-hankkeen koordinaattori) ja Juha-Matti Valonen (UPM, ympäristöasiantuntija) esiintymän turvaamisen keinosta. © Kimmo Syrjänen

Talousmetsien luonnonhoidon toimina voidaan metsänkäsittelyssä helposti säilyttää lajien elinympäristöinä toimivat kannot. Vastaavien uusien mäntyaihkien ja kookkaiden palokantojen kehittyminen voi kuitenkin viedä parisataa vuotta. Voidaanko näille lajeille luoda uusia elinympäristöjä polttamalla lähistöllä säästöpuuryhmiä ja mahdollisimman järeitä tekopökkelöitä? Mikäli tässä onnistutaan niin lajien säilyttämien talousmetsämaisemassa on mahdollista. Myös valoisuuden säilyminen on tärkeää ja uudistamisessa varjostamia taimikkovaiheita sekä vesakoitumista tulee rajoittaa lähiympäristössä.

Aarnihaudan äärellä 

Aarnisammal
Aarnisammal (Schistostega pennata) © Lauri Saaristo

Sammalia on toimintamallissa mukana 167 lajia. Niistä pääosa on kalliosammalia, joista monet tarvitsevat metsän varjostusta. Toiseksi eniten on pienvesien (kuten purot ja lähteet) ja kolmanneksi eniten metsien lajeja. Metsissä elää 33 toimintamalliin kuuluvaa sammallajia, joista 19 vanhoissa metsissä ja 13 lehdoissa. Vanhojen metsien lajeissa on useita lahopuulla kasvia pienikokoisia maksasammalia, jotka edellyttävät kosteaa pienilmastoa, järeää lahopuuta ja lahopuujatkumoa kasvupaikoillaan.

”Aarnion haltia, Aarni haudan isäntä, joka makaa aarteen päällä”. Christfried Gananderin Mythologica Fennican (1789) perusteella vielä 1700-luvulla aarnisammalen hohde on ollut kansalle hyvin tuttu ilmiö metsissä ja metsäpurojen varsilla. Kyseessä on aarnisammalen alkeisrihmasto, joka heijastaa neonvihreää valoa, mikä katoaa kosketettaessa. Aarnisammal (Schistostega pennata) on nykyisin vaarantuneeksi luokiteltu varjoisten kangasmetsien ja korpien laji, joka kasvaa tavallisesti tuulenkaatokuusten tyvipaakkujen seinillä ja tyven onkaloissa kostealla hienojakoisella mineraalimaalla. Se on tyypillisesti luonnontilaisten ja sen kaltaisten metsien asukas. Etenkin Savo-Karjalassa aarnisammalta löytyy edelleen aika usein myös varttuneista ja uudistuskypsistä tuoreista kangasmetsistä. Lounais-Suomessa lajiin törmää lähinnä kalliojyrkänteiden tyvionkaloissa. Ilmeisesti se ei säily kasvatusmetsissä pitkällä aikavälillä nykyisillä metsänkäsittelytoimilla kuten avohakkuukierrolla maanmuokkauksineen.

Aarnisammal ja muut varttuneiden–yli-ikäisten tuoreiden ja lehtomaisten sulkeutuneiden kangasmetsien ja korpien lajit ovat huomattavasti vielä vanhojen valoisten metsien jäkäliä haastavampia säilytettäviä metsätalousmaisemassa. Sopivia kasvuympäristöjä (tuulenkaadot) tulee muodostua riittävän usein pienilmastoltaan jossain määrin suojaisissa oloissa. Talousmetsäkohteilla aarnisammalen säilyttäminen voi edellyttää isoja säästöpuuryhmiä. Peitteinen metsänkäsittely ja tuulenkaatojen säästäminen tai tuottaminen korjuun yhteydessä saattaisi edistää lajin esiintymistä. Jos alueella on lahopuujatkumo ja useita uhanalaisten lajien esiintymiä, suositeltavin keino aarnisammalen esiintymien säilyttämiseksi on vapaaehtoinen suojelu METSO-ohjelmassa.

Aarnisammalmetsää
Iäkkään (90 v.) istutuskuusikon tuulenkaatojen tyvipaakkuja Tohmajärvellä. Paikalla kasvaa runsaasti aarnisammalta. © Kimmo Syrjänen

Viitteet:

Ganander, C. 1789. Mythologia Fennica. Näköispainos. 4. painos. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1984.

Lajiturva-hankkeen esittely

Valtakunnallinen toimintamalli uhanalaisaineiston käyttöön metsätaloudessa (pdf)

Esimerkki lajiesittelystä: hongantorvijäkälä 

 

Teksti: Kimmo Syrjänen, Suomen ympäristökeskus


  • Tulosta sivu