Mies satojen METSO-hehtaarien takana

Uutinen 24.11.2014 klo 9.00
Juhani Saarikoski
© Juhani Saarikoski

Eero Melantie, luonnonsuojeluyksikön päällikkö Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta paljasti, että metsäasiantuntija Juhani Saarikoski on välittänyt viimeisen vuoden aikana runsaasti METSO-kohteita.

- Juhani on ollut meille mahtava kohteiden välittäjä, sanoo Eero.

Hehtaarien löytymisen mahdollisti Pohjois-Pohjanmaalla toteutettu METSO-yhteistoimintaverkostohanke Talous-METSO, jonka tarkoituksena on sovittaa yhteen metsien talouskäyttö ja metsien suojelu. Hankkeen vetäjänä oli Innofor Oy ja Juhani Saarikoski toimi hankkeessa vuosina vuodesta 2012 kevääseen 2014. (Tämä kappale lisätty 11.12.2014)

Nykyisin Juhani Saarikoski työskentelee Arvometsä Oy:ssa. Hänellä itselläänkään ei ole tarkkaa tietoa kohteiden määrästä, mutta sadoista hehtaareista puhutaan. Saarikosken toiminta-alue on Kärsämäki ympäristökuntineen.

Mikä on tehokkuutesi salaisuus, Juhani Saarikoski?

- Käytännössä METSO-kohteet löytyvät, kun teen metsänomistaja-asiakkailleni metsäsuunnittelua, puukaupansuunnittelua tai jonkin muun metsäkäynnin yhteydessä, onpa niitä löytynyt ilmakuvienkin perusteella, kertoo Juhani.

Hänen mielestään on tärkeää että asiakkaat saavat metsiinsä sellaisen käsittelyn, joka tuo parhaan mahdollisen taloudellisen tuloksen.

- METSO on tässä tärkeä työkalu. METSOssa ei ole jälkitöitä, eikä niistä aiheutuvaa riskiä. Korvaukset ovat hyviä ja ne ovat myös verottomia.
 
Metsäpalvelu Arvometsä Oy tarjoaa metsänomistajille palvelua esimerkiksi suunnittelussa, arvioissa, puukaupan toimeksiannoissa ja METSO-selvityksissä. Arvometsän palvelu sopii jokaiselle metsänomistajalle.
 
Arvometsä käyttää hakkuissaan yläharvennustekniikkaa jossa alikasvos säästetään. Hakkuissa pyritään poistamaan pääasiassa tukkipuita sekä huonolaatuisia kuitupuita, jolloin metsä säilyy erirakenteisena. Hakkuun jäljiltä metsästä löytyy niin suuria kuin pieniäkin puita, näin hyödynnetään metsän luontainen taimettuminen.
 
- Nettotuloksen on laskettu olevan 20% parempi, kun myydään arvokkain eli tukkipuu ja säästetään metsänviljelykustannuksissa.
 
Monimuotoisuuden kannalta erirakenteinen metsänkäsittely ja METSO-ohjelma soveltuvat loistavasti yhteen. METSO-kohde ei rajoitu avohakkuisiin, vaan metsään, jossa monimuotoisuus otetaan oikealla tavalla huomioon. Säästetty alikasvos on uuden metsän alku ja riistan, erityisesti metsäkanalintupoikueiden suoja. Erityisen suuret havu- ja lehtipuut  sekä kolopuut säästetään ja säästöryhmiä jätetään tarpeen mukaan.

Hakkuun jälkeen metsästä täytyy löytyä 20 % lehtipuuta, haapa mukaan lukien, ja siellä voi marjastaa ja metsästää vaikka hakkuun jälkeisenä päivänä. METSOn nimikkolintujen eli metsojen soidinpaikatkin säilyvät.

Näin Juhani Saarikoski toimii

- Kerron metsänomistajalle mitä METSO voisi hänelle tarjota. Useimmissa tapauksissa metsänomistaja haluaa pyytää kohteestaan tarjouksen ELY-keskukselta. Tällöin laadimme hakemuksen.

- Muistutan myös METSO-ohjelman vapaaehtoisuudesta, eli saadun tarjouksen voi ihan vapaasti hyväksyä tai hylätä.
 
Prosessi kestää noin kaksi kuukautta siitä kun metsänomistaja on saanut tarjouksen.
- Useimmissa tapauksissa tarjouksen saaminen johtaa sopimukseen. Minun välittämien kohteiden sopimukset ovat olleet pysyviä jolloin maapohja säilyy metsänomistajalla, sanoo Juhani.

Kaikki kohteet ovat olleet noin 3-15 hehtaarin suuruisia runsaslahopuustoisia kangasmetsiä, käsittelyiltä säästyneitä tai säästettyjä sirpaleita.