METSO kokosi tutkijat ja metsänomistajat Virroille

Uutinen 23.12.2014 klo 9.00
METSOn tutkimushanke, retki Virroille.
Jukka Ruutiainen ja Riikka Paloniemi Virroilla. © Marja Nousiainen

Metsien monimuotoisuutta ja sen turvaamista pohdittiin metsäretkeilyllä 24. marraskuuta 2014 Virroilla. Alkajaisiksi käytiin ryhmissä keskustelua vanhoista metsistä ja METSOsta Nuorisokeskus Marttisissa ja iltapäivällä päästiin metsänomistajan johdolla läheiseen metsään, jonne oli vuonna 2004 tehty luonnonhoitopainotteinen metsäsuunnitelma.

METSOn tutkimushanke TIKO:ssa (Tieto ja vuorovaikutus monimuotoisuusneuvonnan kohdentamisen tueksi) tutkitaan metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja metsäneuvonnan nykytilaa ja siinä esiintyviä haasteita. Hankkeen tavoitteena on selvittää miten monimuotoisuuden turvaamista voitaisiin kohdentaa nykyistä tehokkaammin ja kuinka neuvontaa voitaisiin tehdä nykyistä paremmin.

Osallistujia kannustettiin suoraan ajatusten vaihtoon. Tutkijoiden, metsäammattilaisten ja metsänomistajien ryhmäkeskusteluissa otettiin kantaa metsien suojelun toteutukseen – onnistumisiin, nykykäytäntöihin sekä tulevaisuuden kehittämistarpeisiin.

- Keskusteluihin osallistui monipuolinen joukko metsäneuvonnan ja metsiensuojelun ammattilaisia. Kaikkiaan keskustelut onnistuivat erinomaisesti ja saimme niiden avulla arvokasta aineistoa hankkeessa analysoitavaksi,  kertoo hankkeen johtaja Riikka Paloniemi.

Luontopainotteinen metsäsuunnitelma auttaa arvottamaan suojelun ja muun käytön järjestystä

Iltapäivällä tehtiin metsäretki Heikki Tiaisen metsätilalle. Timo Vesanto Suomen metsäkeskuksen Pirkanmaan yksiköstä on toteuttanut vuonna 2004 maanomistajalle luonnonhoitopainotteisen metsäsuunnitelman. Suunnitelmassa haravoitiin ja dokumentoitiin huolellisesti  pienetkin luontokohteet. Retken osallistujilla oli kiehtova mahdollisuus tutustua tilaan10 vuotta suunnitelman jälkeen maanomistajan kanssa.

Luonnonhoidon asiantuntija Timo Vesanto kertoo tarkemmin:
- Kun tavanomaisessa metsäsuunnitelmassa tuodaan pääsääntöisesti esille vain jo olemassa arvokkaat luontokohteet, haetaan luontopainotteisessa suunnitelmassa keinoja nykyisten luontoarvojen säilyttämisen ohella monimuotoisuuden lisäämiseen.

Jokaisella metsikkökuviolla pohditaan toimenpiteitä luontoarvojen säilyttämiseksi ja kehittämiseksi puuntuotannon rinnalla, jolloin ne voidaan ottaa huomioon seuraavien hakkuiden ja hoitotöiden yhteydessä.  Tällöin luontoarvoja voidaan laajoilla alueilla lisätä pitkällä aikavälillä lisätä osana arkimetsänhoitoa.

- Metsänomistajat ovat olleet tyytyväisiä luontopainotteisen suunnitelman sisältämistä valokuvista, joilla myös suunnitelman laatijan on helppo korostaa esittämiään ehdotuksia, iloitsee Timo Vesanto.

Heikki Tiainen kertoo miksi hänen mielestään luontopainotteinen metsäsuunnitelma on järkevää:

- Metsäkuvioiden luonnonsuojelullisten arvojen toteaminen puustotietojen ohella oli hyödyllistä kuvioiden saamiseksi suojelun ja muun käytön kannalta arvojärjestykseen. Tämä helpotti myös metsätaloudellisessa käytössä metsänhoitomenetelmien valintaa esim. harvennushakkuissa ja taimikonhoidossa, kun suunnitelmassa esitettiin suojelutavoitteidenkin kannalta sopivia käsittelytapoja.

Metsänomistajan  mukaan kuvioiden rajaus antoi hyvän pohjan suojeltavien kohteiden rajaukseen ja helpotti siten alueiden valintaa ja maastotöitä.

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa hankkeessa on mukana Suomen ympäristökeskuksen, Helsingin yliopiston ja Metsäntutkimuslaitoksen lisäksi Suomen metsäkeskus Pohjois-Karjala, Varsinais-Suomen ELY-keskus sekä Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi.